Syksy tuo mukanaan tunteen päättymisestä, mutta myös levottomuuden. Miten valmistautua, pitääkö nyt minunkin lähteä jonnekin, miten ja minne?
Itse kerään talvivarastoja, metsän ja kasvimaan satoa. Perunat on nostettu, kehäkukkia kasvatan, kerään ja kuivaan talven kosmetiikkavarastoksi. Juurekset odottavat ja saavat kasvaa lämpimän syksyn ansiosta. Marjoja tulisi vielä kerätä pikaisesti kun säät sallii. Pakastin on täynnä villiyrttejä, joiden kuivauksen ja fermentoinin aloitan kun säät kylmenee ja sato vähenee. Sieniä etsin kovasti, mutta sato on heikko. Tässä touhussa
Tämä on kai vaisto, intuitio, jota olen alkanut kutsua eräänlaiseksi luontomuistiksi. Joillakin se ilmene muutoin tunteena, että jotain pitäisi tapahtua, ehkä se ilmenee epämukavana olona ja lopulta energiana, kun huomaa mihin olotilan voisi purkaa. Se voi olla liikunta, toinen tarvitsee lepoa ja itsensä tutkiskelua, joku projektin, toinen aloittaa neuleen. Mitä ikinä se onkin - jokin liikkuu meissä syksyisin.
Viime aikoina olen pohtinut paljon sitä, mitä tarkoitan, kun puhun luontomuistista. Se ei ole mitään mystistä (vaikka pidänkin mystisyyttä tärkeänä elementtinä), vaan oikeastaan hyvin tavallista. Meillä kaikilla on kehon ja mielen sisällä ikään kuin vaisto asioista – hiljaista tietoa, joka kumpuaa siitä, että olemme aina eläneet luonnon keskellä.
Kun sanon intuitio, ei se ole mitään yliluonnollista. Tarkoitan sitä, että meidän keholla ja hermostolla on taito lukea ympäristöä, vaikka emme sitä tietoisesti ajattelisi. Metsässä huomaat hengitteleväsi syvemmin, mieli rauhoittuu tai vastaavasti energisoituu ja olo tuntuu toivottavasti tasapainoisemmalta. Se on se sama vaisto, joka on aina pitänyt ihmiset yhteydessä maahan, säähän, maisemaan ja vuodenaikoihin.
tiedostamaton luontomuisti alkaa herätä, mutta se vaatii usein tässä ajassa tietoista pysähtymistä luonnon äärellä. Silloin voi tulla tunne, että tämä kaikki on jollain tavalla tuttua, vaikkei sitä pystyisi heti selittämään. Kehossa voi nousta muisto lapsuuden metsäretkistä, järven rannasta tai vain siitä, että oli rauhallista ja hyvä olla.
Haluan jakaa sinulle pienen harjoituksen, jolla voit kokeilla tätä itse:
Mene ulos – metsään, puistoon tai vaikka pihalle. Pysähdy hetkeksi, sulje silmät ja hengitä syvään. Kuuntele, mitä ääniä kuulet. Tunne, miltä ilma ja maa tuntuvat. Katsele ympärillesi ja huomaa, mitä yksityiskohtia näet. Katso, herääkö kehossa tunne jostain tutusta tai turvallisesta.
Se on luontomuisti. Se ei ole mitään, mitä tarvitsisi erityisesti opetella, vaan jotain, mikä on jo meissä kaikissa valmiina tukemaan elämää vuodenaikojen rytmien mukaisesti.
Villein syysterveisin,
